Pvä 5 Arnhem-Namur


Goede morgen! Aamiainen nautittu. En taas muistanut, että täälläpäin on runsaasti makeaa tarjolla. Katsoin, että oli tummaa leipää tarjolla. Onneksi nuuhkaisin ennenkuin aloin laittamaan leikkelettä ja muuta leivälle, oli nimittäin maustekakkua...


Kaikki valmista lähtöön.


Tänään ei tullut paljoa kuvia matkalta. Kävi nimittäin niin, että perän pitäjä, eli minä,  hukkasin itseni porukasta 🙄 ja siinä samalla tietysti pari muutakin. Meillä on käytössä risteyksen merkkaus, eli ensimmäinen pyörä osoittaa seuraavalle kohdan, johon jäädä odottamaan. Merkkaaja odottaa paikalla niin kauan, että viimeinen pyörä tulee ja siirtyy viimeisen pyörän eteen. No, nyt kun minä jäin ryhmästä, niin siinä sitten pari muutakin jäi porukasta...

Pääryhmä ajeli pitkin Maas-joen rantaa, kun minä sitten paahdoin moottoritietä. Tässä siis kuva Mellalta. Linnoja oli ollut paljon ja tietöitä 😆


Kaikki kuitenkin löytyivät ja pääsivät hotellille. 

Yö vietetään ibis-hotellissa lähellä vanhaa kaupunkia. Sijainti hyvä ja löytyy myös parkkipaikka lukitun portin suojissa.


Namur sijaitsee Sambre- ja Maas-jokien risteyskohdassa. Asukkaita on noin 110000, joista suurin osa puhuu äidinkielenä ranskaa. Namur on saanut alkunsa kelttien kauppapaikkana.  900-luvulla Namurista tuli kreivikunta. 1980 perustettiin Vallonian alue, jonka pääkaupungiksi valittiin Namur.


Tälle päivälle sattui Sir Markun syntymäpäivä. Ennen kuin lähdettiin katselemaan kaupunkia, laulettiin porukalla onnittelulaulu ja annettiin iltajuomat matkaan.

Namur on myös kaunis kaupunki, mutta ei kyllä läheskään niin siisti kuin Arnhem. Kaikki näytti vähän nuhruiselta ja roskia oli siellä täällä.





Vanhassa kaupungissa kävellessä nähtiin houkutteleva juustomyymälä. Jouduttiin  tyytymään vain ikkunasta ihailuun, koska myymälä oli kiinni.


Illan päätteeksi tehtiin vielä gondoliajelu Namurin linnaan. Oli kauniit maisemat kaupungin yli.



Citadelle de Namur on alunperin Rooman aikakaudelta, mutta se on rakennettu uudelleen useita kertoja. Viimeisimmät parannukset 1690-luvulla .




Alas tullessa tuli Sambre-jokea pitkin laiva, perinteinen jokimalli pitkä ja matala.



Ilta-auringon myötä Bonne nuit!
















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

1. pvä Tukholma-Göteborg-Fredrikshavn

Pvä 4 Bremen-Arnhem

Lähtöpäivä